12 kesäkuuta 2018

Lisää purkamista

Maanantai ja touhu jatkuu. Ei tuonut yöunet ja työpäivä riittävästi rohkeutta/viisautta käydä A-pilarien kimppuun, vaan päätin lykätä tuota vielä myöhempään vaiheeseen. Sain talliin seuraa, puhutin isän mukaan ja purkamaan etulokareita pois kun itse kävin kiinni etuoenkin aluseen repsikan puolelta.
Repsikan puoli on aavistuksen terveempi ainakin etupenkin alta, ja tuosta selviää kahdella åpienemmällä paikalla yhden isomman sijaan. Toki tuoltakin löytyi pehmennyttä tavaraa myös vahvikepalkeista, eli ihan käsiä heilutellen tuo(kaan) ei tule kuntoon. Valmiiksi kantattua vahvikepalkkia oli niin lyhyt pätkä jäljellä, etten päässyt uusia paloja sovittelemaan, ja kun tuon kanssa piti mennä kanttikoneelle seisoskelemaan, ajattelin samalla hahmotella repsikan puolelle helman pätkää ja muuta vahviketta mitä tuo kokonaan hävinnyt a-pilari pyytää. Isä sai sopivasti repsikan etulokarin purettua pois edestä, pääsi hiukan paremmin hahmottelemaan ja mittailemaan tuota hävinnyttä nurkkaa. Mitään valmista ei siis tullut, päinvastoin auto näyttää paljon raadommalta päivän päätteeksi kuin talliin tullessa, ja lattiassakin on isommat reiät, mutta eiköhän se tästä taas. Ja pari kuvajaista mihin tilaan auto jäi:



Fiilistelyä ja jokusia kuvia

 Auto on ollut jokusia päiviä ajossa, ja viikonloppuna siihen tuli kerättyä kohtuullisesti kilometrejäkin. On toiminut hyvin, ja kuriirifirm...