02 heinäkuuta 2018

Uutta rengasta hankintaan ja ulkoasun siistimistä

Viikko vierähti arkipäivien osalta melko nopeasti loppuun, enkä auton kanssa tai sille tehnyt oikeastaan mitään. Jokusia ajeluita ja tutustumisia toisiimme, sekä pieniä kartoituksia tulevaisuutta ajatellen mitä ottaisi työlistalle. Kaikkien ns "pakollisten" hommien lisäksi listan kärkipäähän nousee kyllä ehdottomasti välitysten parannus, tuo ei ole maantiellä mikään nautinto ajaa, 80-nopeus vielä menee, mutta juuri lujempaa ei tee mieli päästellä. Tallissa olisi TH200R4 laatikko avuksi vaivaan, joka olisi kyllä käytön kannalta melko tervetullut muutos lyhyemmällä ykkösen välityksellä ja ylivaihteella, mutta toisaalta ei raaskisi alkuperäistä tekniikkaa lähteä suinpäin ronkkimaan ja muuttamaan. Pikafiksinä aiheeseen kävin perjantaina hakemassa 15-tuumaiset cragarin smoothie vanteet nykyisten 14-tuumaisten tilalle. Mukana tuli kaksi ok-rengasta jotka kävisivät eteen, ja kaksi lopussa olevaa joiden tilalle pitäisi katsella uudet kumit taakse. Järkevällä ja riittävän korkealla profiililla saisi aika mukavastikin helpotusta välityksiin, nykyisen 205/70 14 rengastuksen tilalle kun istuttaisi vaikka 225/75 15 kokoisen kumit taakse, saisi samoilla kierroksilla yli 10km/h nopeutta lisää. Vanteiden keskiöt on maalattu valkoiseksi, ja on sulattelussa minkä väriseksi nuo pitäisi värjätä, jotenkin omaan silmään hiukan hylkii punainen auto ja nuo valkoiset keskiöt. Tuon näköisistä pyöristä kyse, ja vielä pari kuvaa pyörien "sovittelusta":








Lauantaina oli kesäkuun Tampere Cruising-päivä, ja sinne oli tarkoitus suunnistaa. Olssin nuhjuiseen yleisilmeeseen piti vaan saada hiukan parannusta, ennen ihmisten ihmeteltäväksi vientiä, ja lauantai kuluikin siistimistä suorittaen. Ruuvailin puuttuvan repsikan etulokarinkaaren listan paikoilleen, sekä kumpaankin helmaan puuttuvat helmalistat. Tämä siisti autoa aika paljon, suurin osa etulokareiden ruosteista jäi listojen alle. Parempi puolisko kävi verhoilut läpi pariin kertaan nahanhoitoaineilla, ja sisutan väri muuttui melkoisesti. Samalla penkit toivottavasti saivat hiukan lisäaikaa ja notkistuivat, täytyy vielä suorittaa tämä muutamaan kertaan kun aine on rauhassa imeytynyt. Samaten lasit saivat pesun puolison toimesta, ja nyt auto näytti jo sisältä katsellessa siltä että sitä kehtaa lähteä ulkoiluttamaan ihmisten ilmoille. Kaikessa hässäkässä en huomannut napsia kuvia sisustasta, täytyy lisätä niitä myöhemmin.
Itse hääräsin myllytyskoneen kanssa samalla kun sisusta puhdistui, ja vaikka en punaista lähtökohtaisesti pidä auton värinä, on se aika kiitollinen tottelemaan myllytyskonetta. Pinnassa on toki paljon naarmuja, kiveniskuja, pieniä lommoja yms. ja maalia kaipaa, mutta auton yleisilme muttui kyllä yhden päivän puuhastelulla melkoisesti siistimpään suuntaan. Rättiin pitäisi vielä perehtyä että sitä saisi vaaleammaksi ja hiukan sillekin ostettua lisäaikaa, mutta tähän ei lauantaina aika riittänyt. Tässä jokusia kuvia ennen/jälkeen myllytyksen auton ulkokuoresta:

Nokkapelti ennen:
 Nokkapelti puoliksi myllytettynä:











Fiilistelyä ja jokusia kuvia

 Auto on ollut jokusia päiviä ajossa, ja viikonloppuna siihen tuli kerättyä kohtuullisesti kilometrejäkin. On toiminut hyvin, ja kuriirifirm...