21 kesäkuuta 2018

Kuskin A-pilari valmiiksi, oven sovittelua repsikan puolelle

Sain taas lisäkäsiä avuksi, siä tuli sovittelemaan ovea kun itse jatkoin kuskin helmaa ja A-pilaria eteenpäin. Pieni työtapaturma kävi repsikan puolella, ja A-pilarin juuri on hiukan ahdas ovelle, tuota pitää vielä hiukan muokata että tiiviste istuu kunnolla. Tästä syystä muutin hiukan kuskin puolelta samaa kohtaa, ja samalla sain varmistettua että puolet ovat keskenään erinäköiset. Ei mahdoton virhe, eikä näy saranan alta, mutta itseä hiukan häiritsee. Sain pellitettyä kuskin puolen loppuun, ja repsikan ovikin on nyt säädettynä paikallaan, ei roiku enää. Tuossa muutama kuva peltivalmiista pilarista:


Ovea sovitellessa mietittiin mikä työmäärä näissä on uutena ollut, toi palikoiden sovittelu keskenään on ihan silkkaa käsityötä, ja säädettävää on melkosen paljon. Ensin säätää ovi takakyljen ja helman kanssa istuun keskenään, sitten tuuletusikkuna tuulilasin kanssa, tuon jälkeen oven lasi tuuletusräppänän kanssa, takasivulasi taas oven lasin kanssa, ja lopuks pitäis kurkata kuinka lasit istuu katon kanssa. Ja kun noi täsmää, sitten istutella lokasuojia jotka ensin istuttaa oviin, sitten keskenään ja lopuksi nokkapellin kanssa, joka luonnollisesti sekin pitää säätää. Etulokareiden kanssa vielä se, että säätö tehdään vain säätö-"prikoilla" lokarin ja kiinnityksien välissä... Vaikka kuinka olis ollu rutiinia hommassa, on säädettäviä kohteita niin paljon että aikaa on varmasti mennyt aika mukavasti. No juu, se siitä miettimisestä, tossa kuva ovesta paikallaan. Tekee kummasti valmiimman oloisen kun on tommosia pikkujuttuja kuten ovia paikallaan.
Poistelin vielä tuen kuskin oviaukosta ja hitsailin helmakotelon loppuun. Kuskin jalkotilasta rälläköin pehmeät pois, ja hitsailin sinne jo hiukan "reunoja". Meinasin tehdä lattian useammasta palasta niin, että ns. kaukalon reunat ensin paikalleen, ja lopuksi varsinainen kaukalon pohja johon ajaa sikkikoneella vahvikeuria. Totesin että helpompi työstää useammasta, kuin tehdä yhdestä palasta kaukalo, ja sovitella sitä paikalleen. Kun kyseessä on "vain" pohja, annoin itselle luvan oikaista tuon verran. Tossa vielä pari kuvaa päivän päätteeksi kuskin jalkotilasta, loppui hitsilanka niin täytetöinä sudin epoksia valmiille kohdille lattiassa, helmassa ja A-pilarissa:



Fiilistelyä ja jokusia kuvia

 Auto on ollut jokusia päiviä ajossa, ja viikonloppuna siihen tuli kerättyä kohtuullisesti kilometrejäkin. On toiminut hyvin, ja kuriirifirm...