19 kesäkuuta 2018

Jumppa jatkuu

Himos oli ja meni, eikä viikonlopun aikana autolle tapahtunut mitään. Täytyy kyllä sanoa että perjantaina korpesi aika isosti kun piti käyttiksellä lähteä autotapahtumaan, mutta hengissä selvittiin. Maanantaina touhu taas jatkui, olin repsikan A-pilaria jo hahmotellut aika pitkälle, joten sen kimppuun taas. Ensin sovittelin ns. "pystypalan" oven karmiin, jonka jatkoin helpman pohjaan asti ihan vain varmuuden maksimoimiseksi, ja sitten vasta helma kiinni. Tuossa palan sovittelua helmaan:
Tuon jälkeen tuli vielä kick-panelin puolelle yksi vahvike, se paikalleen ja pääsi pajottamaan näkyviä osia. Kuten aiemmin manasin, ei kummaltakaan puolelta saanut mallia, joten nurkka hahmottui valokuvien, kynnyslistan ja kick-paneelin reunanauhan mukaan. Sujui hyvin, ja ainakin omaan silmään on siistin näköinen. Kysymysmerkiksi saattaa nousta millä saan toisesta puolesta tehtyä samanlaisen, mutta onneksi näitä ei pääse tarkastelemaan samaan aikaan vierekkäin. Nurkka alkaisi olla maalia vaille, jonka jälkeen pääseekin ripustelemaan ja sovittelemaan ovea sekä etulokaria paikoilleen. Jäi aika hyvä fiilis kun sai yhden "isomman" kohdan valmiiksi, ja nyt ei enää notku vaikka napsin tuen oviaukosta pois. Tuossa vielä kuvia valmiista tuotoksesta:


Ja vielä pari kuvaa kynnyslistan ja kick-paneelin kanssa soviteltuna:


 




Fiilistelyä ja jokusia kuvia

 Auto on ollut jokusia päiviä ajossa, ja viikonloppuna siihen tuli kerättyä kohtuullisesti kilometrejäkin. On toiminut hyvin, ja kuriirifirm...