21 elokuuta 2020

Projekti "kesäkuntoon 2020" loppusuoralla

 Homma alkoi olla pulkassa katsastusremontin osalta. Melkoinen työmaa siitä loppujen lopuksi tuli, ja vielä jäi tulevaisuuteenkin puuhaa tuon repsikan kyljen kanssa, josko sitä joskus kaivelisi syytä tuolle kittimäärälle. No nyt auto oli kuitenkin katsastuskunnossa, joten kohti leimakonttoria vei tie. Korjaukset todettiin onnistuneiksi, ja papereihin heltisi kahden vuoden leima. 


Samalla reissulla kävin Nokian Värissä hakemassa pintaväriä. Poikkesin tuolla aiemmin värikoodin kanssa, mutta kirjoista ja kansista ei löytynyt alkuperäisellä GM:män koodilla (Scarlet WA3804) mitään, jolloin sovimme että tulen auton kanssa paikalle ja selvitetään väri maalipinnasta kuvauslaitteella. Täytyy sanoa, että vastoin ennakko-odotuksia, väri tuntui osuvan kohdalleen juuri eikä melkein. Useasti värikoodilla hakiessa on tullut huonommin istuvia paikkapulloja. Vedin pohjalle vielä muutaman kiepin harmaata hiontaväriä, koska tuo punainen väri niin pyysi, ja sain samalla hävitettyä vielä pari hiontajälkeä joita olin pintaan saanut aikaiseksi. Kevyt hionto harmaalle fillerille, ja punaista pintaan. Vielä pitää ripustella listat helmoihin ja lokarinkaariin paikalleen, sekä kevyesti hipaista vesihionnalla värin saumakohtia ja myllyttää ne kun maali on jokusen päivän saanut rauhassa kuivua. Mutta jo tuollaisenaan on siiti, ja pystyin toteamaan että olen lopputulokseen tyytyväinen. TUossa vielä pari kuvaa tuoreesta maalipinnasta:





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Fiilistelyä ja jokusia kuvia

 Auto on ollut jokusia päiviä ajossa, ja viikonloppuna siihen tuli kerättyä kohtuullisesti kilometrejäkin. On toiminut hyvin, ja kuriirifirm...