Taas hommassa tuli tuon kohdan osalta stoppi, helmaa ei pääse pitelemään kunnolla ennen lokasuojan pois purkamista, ja lokasuoja purku taas edellyttää nokkapellin nostamista pois. Ja tuo neljän neliön pellin irrottaminen/nostaminen ei ole yhden miehen homma. Jostain pitää kuitenkin aloittaa, niin käydään ensin takapenkin alusen kimppuun. Kuskin puolella on hapanta, joten sinne kaivamaan.
Hiukan pehmoista sieltäkin osuu eteen, kun ensin rälläköin avon ylimääräisen tuen edestä pois. Lattian alla menevä korin vahvikepalkkikin on saanut osansa ruosteesta, samoin kuten sisähelma lattian alta. Vähän tunkkia palkin alle, ja vanhaa pois, luonnollisesti tuossa kohtaa oli korikiinnike niin en uskaltanut ilman ylimääräistä tukea käynnistää rälläkkää. Tuossa nurkka "pahimmillaan" ennen kuin uutta on soviteltu paikalleen ja vanhan kaivettu pois: Tuonne tuli uutta siis sisähelma ja pätkä vahvikepalkkia, joiden päälle uutta lattiaa ja lopuksi alkuperäinen vahvike hitsattuna paikalleen.
Vihdoin jotain ehjää. Tässä vaiheessa alkoi jo hiukan ahdistamaan, Himoksen V8-summer meettiin on aikaa kaksi viikkoa, ja autolla oli vakaa aikomus paikalle mennä. Toistaiseksi on liian flinstone-tyyppinen ratkaisu, eikä oviakaan uskalla ripustella takaisin ennen A-tolppien uutta tulemista, mutta yritetään ja katsotaan kuinka meidän käy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti